Muistan, kun kesällä 2015 naureskelin poliittisista asioista hyvin perillä olevan ystäväni kanssa joensuulaisessa ravitsemusliikkeessä sitä, miten Fennovoiman tarina olisi nyt päättymässä.

Olimme täysin varmoja siitä, että juuri paljastunut venäläishämäys, Migrit Solarna –valeomistajavedätys olisi hankkeen loppu. Eihän mikään valtiollisen tason hanke voisi edetä sen jälkeen, kun yhteistyökumppani paljastuu peitefirmoilla ketkuilijaksi. Miten väärässä olimmekaan.

Käsittämätön saaga jatkui siitä vielä vuosia. Vasta Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan kaatoi hankkeen keväällä 2022, niin sopimusteknisesti kuin ihan konkreettisestikin.

SUOMEN teollisuushistorian oudoin ydinvoimaseikkailu kääntyi lopullista suuntaansa kohti tasan 15 vuotta sitten, maaliskuussa 2011, kun mannerlaatat Japanin kupeessa kirjaimellisesti liikahtivat.

Turman pelästyttämä Saksa päätti luopua ydinvoimasta. Siitä taas seurasi, että saksalainen energiayhtiö E.On vetäytyi Suomeen suunnitellusta uudesta voimalahankkeesta, jolle eduskunta oli jo antanut luvan kesällä 2010. Muitakin toimijoita poistui samalla, joten hanke oli jäämässä tyhjän päälle.

Tuskin oli sattumaa, että Venäjän Suomen-suurlähettiläänä tuolloin oli alaa tarkkaan seuraava Aleksandr Rumjantsev. Hän oli aiemmin Venäjän atomienergiaministeri ja sen jälkeen valtion ydinasetoimittajan Ros­atomin johtaja.

Eikä sattumaa varmaan ollut sekään, että vuoden 2012 alussa Säteilyturvakeskuksen arvostettu entinen pääjohtaja Jukka Laaksonen siirtyi töihin Rosatomille.

Seurasi pari vuotta ahkeraa kulissientakaista lobbausta, ja 2013 Fennovoiman suomalaistoimijat hyväksyivät E.Onin tilalle Rosatomin. Ehdot olivat hyvät, ja ilman venäläisyhtiötä hanke olisi todennäköisesti kaatunut.

HALLITUKSESSA kumppanuusvaihtoa käsiteltiin syksyllä 2014, kun Venäjä oli jo vallannut Krimin ja saanut niskaansa EU-pakotteita.

Silti Fennovoiman lupaehtojen muutos hyväksyttiin äänin 10-7. Kaikki kokoomuslaiset äänestivät puolesta, vihreät ja neljä demariministeriä vastaan. Kristillisten ainoa edustaja, sisäministeri Päivi Räsänen äänesti puolesta. Tuohtuneet vihreät jättivät hallituksen.

Myöhemmin hanke oli tarkoitus viedä eduskunnan uusintakäsittelyyn.

Tässä vaiheessa aiemmin mukaantuloaan pihdannut energiayhtiö Fortum huomasi pelin paikan. Vähän ennen eduskunnan äänestystä yhtiö ilmoitti neuvottelevansa suurten venäläisten vesivoimaloiden ostamisesta – ja mikäli diilit onnistuisivat, Fortum lähtisi tukijaksi Fennovoimaan.

Valtioenemmistöinen Fortum oli valmistellut asiaa jo pitkään salaa omistajaohjauksesta vastaavalta ministeriltä, vihreiden Pekka Haavistolta. Verkkolehti Long Playn mukaan Fortumin silloinen toimitusjohtaja Tapio Kuula vakuutti Haavistolle moneen kertaan, ettei yhtiö sijoittaisi ydinvoimalaan.

Samaan aikaan yhtiö kuitenkin neuvotteli asiasta paitsi Venäjän, myös silloisen elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) kanssa. Myös ainakin silloinen pääministeri Alexander Stubb (kok.) ja valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) tiesivät tästä.

Vasta kun vihreät erosivat hallituksesta, Fortum kertoi tukevansa hanketta, ehdollisesti toki.

FORTUMIN myötämieli saattoi vakuuttaa osan kansanedustajista hankkeen elinkelpoisuudesta.

Fennovoiman eduskuntakäsittely olikin paljolti eräänlaista ohipuhumista. Kannattajat keskittyivät energiapolitiikkaan, talouteen ja ydinvoiman etuihin. Vastustajat korostivat Venäjän maariskiä – ja saivat pääministerin moittimaan heitä russofobiasta.

Hallitukselle voimala oli pelkkä juridisesti harkittava talousasia, kuten Itämeren NordStream-kaasuputkikin oli ollut. Käytännössä Suomen poliittinen johto sopi keskenään epävirallisesti, että päätöksenteosta rajataan pois Venäjä-riskien pohtiminen.

Näistä puhunutta vihreiden Ville Niinistöä moitittiin tyylittömäksi, epäisänmaalliseksi rimanalittajaksi.

Kun media varoitteli kriittisissä jutuissaan hankkeen epäjohdonmukaisuuksista, ministerien avustajat haukkuivat niistä kirjoittaneita toimittajia.

Jopa kesällä tapahtunut MH17-matkustajalennon alasampuminen ja Venäjän sotiminen Itä-Ukrainassa olivat prosessille sivuseikkoja.

Ministeri Jan Vapaavuori julisti eduskunnalle, ettei sota muuta mitään:

– Vaikka tilanne ei ole otollisin nyt, kyllä oikeusvaltio-Suomessa pitää pystyä tänään tekemään sama päätös kuin mikä olisi pystytty tekemään kaksi vuotta sitten tai mikä voidaan tehdä kahden vuoden päästä.

Noita aikoja harva silloinen hallituspuolueiden kansanedustaja on halunnut muistella.

Kokoomuksen Pia Kauma on tänä keväänä kertonut X-palvelussa, että Fennovoimaa sai eduskunnassa arvioida vain teknisen ydinturvallisuuden ja ympäristön kannalta – turvallisuuspolitiikan näkökulma oli kielletty puheenaihe.

SEN VERRAN hallitus antoi epäilijöille periksi, että se asetti hankkeen toteutumisehdoksi 60 prosentin kotimaisen omistuksen – kansallisen edun nimissä.

On olennaista muistaa, että noina vuosina yleinen asenne ydinvoimaa kohtaan oli Fukushima-turmankin takia paljon kielteisempi kuin nyt. Kiirekin oli, sillä alkuperäisessä rakentamisluvassa oli tiukat määräajat.

Jos eduskunta olisi tuolloin hylännyt Fennovoiman, se luultavasti olisi merkinnyt kaiken suomalaisen ydinvoimarakentamisen päättymistä.

Itsenäisyyspäivän aattona 2014 eduskunta hyväksyi Rosatom-Fennovoiman periaatepäätöksen äänin 115-74. Edustajat saivat äänestää omantuntonsa mukaan, ja hajonta olikin vihreitä lukuun ottamatta suurta.

Mitä äänestyksen taustalla tapahtui? Suojelupoliisin vuoden 2016 vuosikirja kertoi, että vieraan vallan tiedustelu oli edellisvuosina ”pyrkinyt vaikuttamaan” energiapoliittiseen päätöksentekoon.

Keihin kaikkiin oli onnistuttu vaikuttamaan, on yhä hämärän peitossa.

Joku ainakin oli tyytyväinen. Vielä jouluna 2015 presidentti Vladimir Putin muisti lehdistötilaisuudessaan kiittää Suomen eduskuntaa rohkeudesta sopia voimalayhteistyöstä Venäjän kanssa.

VOIMALAHANKETTA lähti vuoden 2015 vaalien jälkeen kaitsemaan Juha Sipilän (kesk.) hallitus, kärjessään elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.). Vielä europarlamentaarikkona 2014 hän oli tuominnut Fennovoiman jyrkästi.

Rehnin mielenmuutos ei ole poikkeuksellinen Fennovoima-saagan ilmiö: yhtäkkiä vain tapahtuu asioita, joille ei ole vieläkään kuultu täyttä selitystä. Mutta vielä oudompaa oli luvassa.

Kesäkuussa 2015 Fennovoima kertoi saaneensa täyteen lupaehtojen mukaisen kotimaisuusasteen, kun EU-sisämarkkinoilta Kroatiasta hankkeeseen oli liittynyt Migrit Solarna Energija.

Suomalaismedia huomasi heti internetin parviälyn opastamana, että kyseessä oli bulvaanilta näyttävä pöytälaatikkoyhtiö. Pääomaa yritys kertoi saavansa muun muassa Itävallan ja Kroatian ”juutalaisyhteisöiltä” – todellisuudessa rahoitus oli tulossa Venäjältä.

Migritin oli ”löytänyt” Fennovoimaan suomalaisomistajien yhteisen Voimaosakeyhtiö SF:n toimitusjohtaja Elina Engman. Kuka tai mikä hänelle oli Migritiä vinkannut, on yhä arvoitus. Engman sai lähteä taustayhtiöstä pian tämän jälkeen.

POLIITIKKOJEN kannalta tilanne oli piinaava. Kukaan ei edelleenkään tiedä, hyppäsikö kroatialaisyhtiö kuvioihin hallitukselle yllätyksenä.

Julkisuudessa Olli Rehn joutui ilmeenkään värähtämättä ”selvityttämään” asiaa. Kahden viikon kuluttua hän raportoi, ettei Migrit kelpaa, ja Fennovoima sai muutaman viikon lisäaikaa täydentää hakemustaan.

Muutama päivä ennen elokuista määräaikaa pääministeri Juha Sipilä tapasi virka-asunnollaan Fortumin ja Outokummun hallitusten puheenjohtajat, Sari Baldaufin ja Jorma Ollilan.

Keskustelut taisivat olla vakuuttavia, sillä pian Fortum ilmoittikin sitoutuvansa hankkeeseen tosissaan ja Outokumpu kasvatti omistusosuuttaan. Lisäksi Venäjällä toiminut rakennusliike SRV tuli mukaan uutena sijoittajana.

Näiden muutosten ansiosta hankkeen kotimaisuusaste nousi laskennallisesti riittäväksi, ja jatkolupa heltisi.

Enää Fortum ei varannut mukaantulonsa ehdoksi Venäjän vesivoimakauppojen toteutumista – varsinkin kun ne näyttivät jo lipuneen pois suomalaisten ulottuvilta. Äkkikäännös onkin yhä kunnon selitystä vailla.

Jälkeenpäin on paljastunut, että venäläinen Sberbank palkkasi kesällä 2015 suomalais-sveitsiläisen demaritaustaisen konsulttitoimiston tyynnyttelemään Migrit-kohua ja lobbaamaan suomalaispäättäjiä pysymään hankkeessa.

Onnistuiko se siinä – ainakin se ahkerasti yritti puhua mustaa valkoiseksi ja lobata poliitikoille keskusteluihin sopivia näkökulmia.

KAIKEN piti nyt olla kunnossa, ja vihdoinkin käyntiin päässeen rakentamisen sujua tekniseltä osaltaan sutjakkaasti. Toisin kävi, siinäkin.

Säteilyturvakeskus teki yhtiöön tarkastuksia kolme kertaa vuodessa. Ensimmäinen oli loppuvuonna 2015. Tarkastuskertomuksen mukaan Fennovoima oli painostanut turvallisuushuolia maininneita työntekijöitä, jopa savustanut näitä lähtemään.

Vajaa kolme vuotta myöhemminkin vastaavassa tarkastuksessa todettiin, että ”projektin turvallisuuskulttuurin tila on kokonaisuutena huolestuttava”.

Rakennuslupien jatkamista varten yhtiön piti toimittaa viranomaisille säännöllisesti Rosatomin tekemää dokumentointia.

Sitä tuli ripotellen ja aikataulut pettivät koko ajan pahemmin. Kun hanke vihdoin ajettiin alas keväällä 2022, ei kaikkea dokumentaatiota ollut edelleenkään saatu. Kokonaisuus oli silloin arviolta viitisen vuotta suunnitellusta myöhässä.

Samaan aikaan rakennustöiden ali­urakoitsijoiden ja myös verottajan maksuja tilitettiin pahasti myöhässä. Vuonna 2021 poliisi käynnisti tutkinnan talousrikoksista, rahanpesua epäillen.

SYKSYLLÄ 2021 Suomen poliittinen johto näytti viimein saaneen tarpeekseen. Fennovoima oli keväällä joutunut päivittämään rakentamislupahakemustaan.

Puolustusministeriö halusi täydentää sitä riskianalyysillä – joka todennäköisesti olisi antanut hyvät syyt rakennustöiden pysäyttämiseen.

Helmikuussa 2022 Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan ratkaisi asian suomalaisten puolesta. Fennovoima lähetti keväällä valtioneuvostolle kirjeen, jossa se ilmoitti peruvansa lupahakemuksensa, ja ilmoitti myös Rosatomille hankkeen muuttuneen sodan takia toteutuskelvottomaksi.

Homma oli tällä selvä, ja Sanna Marinin (sd.) hallitus kirjasi kesäkuussa 2022 voimalasaagan rauenneen yhtiön omasta pyynnöstä.

Rosatom pitää suomalaisia petollisina, ja vaatii yhä tänäkin päivänä oikeusteitse Fortumilta ja Outokummulta miljardikorvauksia laskennallisista menetyksistään.

MUTTA miksi koko Hanhikivi-tarinan pesänselvitys jäi tekemättä?

Petteri Orpon (kok.) hallitus lupasi selvityttää Venäjän 2000-luvulla Suomeen tekemää vaikuttamista. UPI:n raportti aiheesta ilmestyikin tammikuussa.

Raportissa Fennovoima-tapahtumat on kuvattu sinällään oikein, mutta päättäjien nimet on siivottu tekstistä. Niiden tilalla puhutaan instituutioista, hallituksista ja päätöksiin suostuttelijoista passiivimuodossa.

Suoremmin raportti kuvaa hankkeen vaikutuksia ulkopolitiikkaan.

”Suomi edisti Saksan tapaan läntisten, Venäjälle vuoden 2014 jälkeen asetettujen pakotteiden vesittymistä jatkamalla ydinvoimayhteistyötä Venäjän kanssa. Siten Venäjä kykeni Fennovoiman kautta lyömään kiilaa Euroopan pakotepolitiikkaan, sillä Suomessa etenevä hanke ehkäisi ydinvoimasektorin päätymistä sanktiolistalle.”

Johtopäätös asettaa Fennovoimasta päättäneet hyvin ikävään valoon.

Osa uskoi ydinvoiman olevan lupa painaa rahaa. Moni luotti venäläisten toimivan hankkeessa järkevästi ja sovitusti, koska kuka nyt taloudellisia etujaan vaarantaisi.

Kaikki välttivät maariskin myöntämistä, koska se olisi voinut kaataa hankkeen ja samalla kaiken ydinvoiman lisärakentamisen. Venäjän painostavuudestakaan ei voinut puhua – vaarantamatta itään paljon sijoittaneiden suomalaisyhtiöiden kauppasuhteita.

Vaikka Pohjois-Suomen oman ydinvoimalan idea oli alun perin syntynyt keskustan ajamana, Rosatom-vaiheessa keskeisen toimijuuden otti kokoomus. Sitä puolue ei nykyisen ulkopoliittisen värisuoransa aikana halua muistella.

Kaiken lisäksi hanke oli pitkälti julkisen sektorin rahoittama. Kuntien energiayhtiöt menettivät hankkeessa satoja miljoonia euroja, joilla varmasti olisi ollut muutakin käyttöä.

HARVA poliitikko on jälkeenpäin väittänyt, ettei olisi ymmärtänyt, että näin voi käydä.

Ulkopoliittinen instituutti totesi Fennovoimasta jo vuoden 2016 Venäjä-raportissaan:

”Prosessin seurauksena Venäjä saa tukevamman jalansijan strategisesti keskeisellä sektorilla, mikä luo Suomelle kannustimen pitää yllä hyviä suhteita Moskovaan jatkossakin.”

Itsekin purin vuoden 2014 itsenäisyyspäivänä, kun eduskunta oli hyväksynyt Rosatom-kumppanuuden, blogitekstiini tyrmistystäni:

”En pysty ymmärtämään, miten kyvykkäät, älykkäät, kokeneet ja taatusti isänmaan parasta ajattelevat ihmiset ovat valmiita luottamaan Venäjän valtioon ja antamaan sille Fennovoiman kautta vaikutusvaltaa maamme asioihin.”

Monet näistä päättäjistä ovat nyttemmin reilusti tunnustaneet hankkeen olleen virhe. Sekin on yksi tämän farssin kummallisia piirteitä: kaikkea vietiin eteenpäin tietäen hyvin, mistä on kysymys.

Mikä olisi sitten Fennovoiman tärkein opetus nykyisille poliitikoille?

Olemmeko yhä valmiita luottamaan samanlaisiin keskinäisriippuvuuden kuvitelmiin, jos suurten voittojen houkutus tuleekin seuraavaksi Atlantin takaa?